Skip to main content

Hei,

viime kirjoituksestani on vierähtänyt hetki ja näin vuoden alkuun onkin hyvä käydä läpi mitä kulissiemme takana on tapahtunut viimeaikoina. Mukana myös muutama mielenkiintoinen uutinen kotirintamalta ja maailmalta. Itse en henkilökohtaisesti ole uuden vuoden lupauksista välittänyt, mutta tällä kertaa teen sen verran poikkeuksen, että voin luvata johtamani yrityksen puolesta.

Menneisyys opettaa ja tulevaisuus jännittää. Katsotaan nyt kumpaankin suuntaan.

2018 – oli kehityksen vuosi

Syksyllä 2017 päätin aloittaa liiketoimintasuunnitelmamme päivittämisen. Halusimme mukaan entistä suurempiin kuvioihin. Business Finlandin rahoittama projekti “MAKERGROUP2018” pyörähti käyntiin tammikuussa 2018, tavoitteena uuden kansainvälistymisen kattavan liiketoimintakonseptin kehitys, konseptin pilotointi asiakasrajapinnassa sekä kasvua tukevan rahoittajan etsiminen.

BF:n rahoitusten myötä saimme hankittua ulkopuolista osaamista johtamaan Maker3D:n muutosta. Uuden konseptin kehitys aloitettiin palastelemalla vanha toiminta ja yhdistämällä uudet arvotekijät yhteen. Granon mukaantulo peliin oli meille valtava harppaus. Juuret kuitenkin haluttiin säilyttää; helppo lähestyttävyys, startup -henkisyys ja aito palvelu. Maker3D – “Around The Corner”.

Missio, visio ja arvot ohjaavat yrityksen toimintaa. 9,5 vuoden ajan päivittäin päässä pyöritettyjen ajatusten ja asioiden saattaminen kirjoitettuun muotoon ymmärrettävästi ja johdonmukaisesti oli kehitysprosessin haastavimpia vaiheita. Paljon on tässä ajassa tapahtunut; koen työni olevan vasta alussa.

Maker3D -missio, visio ja arvot

Uusi konseptimme tulee muodostumaan neljästä palvelumoduliksi nimitettävästä toiminnosta. Tässä lyhyesti tulevien toimintojen kuvaukset.

  • 3D-tuotanto on valmistuspalvelu esimerkiksi prototyyppien, työkalujen ja lopputuotteiden valmistamiseen.
  • 3D-verkkokaupassa tarjoamme tarkkaan valittuja työpöytäsuunnitteluun tarkoitettuja desktop -luokan 3D-tulostimia, laitteistoihin tarvittavia oheistuotteita ja tulostusmateriaaleja. Nimekkäiden tuotteiden ympärille on rakennettu myös kattavat tuki-, huolto- ja asiantuntijapalvelut.
  • R&D -projektit – laajempia projekteja, jossa osaamista tuodaan mukaan myös 3D-tulostuksen ulkopuolelta.
  • Partneroituminen – kaikkea emme halua tehdä itse. Haemme pitkäkestoisia suhteita, joissa kumpikin osapuoli hyötyvät toisen osaamisesta – winwin

Katsotaan asiaa myöhemmin uudestaan uusien kuorien alta.

2019 panostamme ja lupaamme

Tänä vuonna jatkamme entistä vahvemmin viitoittamani oman tien kulkemista. On hienoa seurata vierestä asiakkaidemme menestystä. Panostamme entistä vahvemmin asiakasuhteiden laadun kehittämiseen ja asiakastarpeiden täyttämiseen.

Olemme omalta osaltamme muuttaneet 3D-tulostusmarkkinoita tuomalla edulliset ja toimivat FDM ja SLA -tekniikan työpöytätulostimet yritysten saataville ja osaksi tuotekehityksen arkipäivää. Tänä vuonna lupaamme tehdä saman myös SLS-teknologialle.

Yhä useampi asiakkaistamme on palveluidemme “sekakäyttäjä”. Prototyypit kehitetään meiltä hankituilla laitteistoilla ja kun halutaan parempaa laatua, spesifimpaa materiaalia tai suuria sarjoja käännytään tulostuspalvelun puoleen. Tällä hetkellä selvästi kasvussa oleva trendi on 3D-tulotettavien kappaleiden suunnittelu ja valmistus. Noin 80% tuotantomme valmistetuista kappaleista ovat lopputuotteita. Olemme ottaneet erityisesti kehityskohteeksi osien monipuoliset jälkikäsittelyvaihtoehdot kuten värjäyksen, märkämaalauksen ja pinnoitukset.

Yhteistyö Ultimakerin kanssa

Ultimaker on tärkeä kehityskumppanimme ja ideologisesti ihailtava yhtiö. Pysähdy hetkeksi ja katso alla olevaa kuvaa.

Ultimakerin strategia

Metso toimitti ensimmäiset metallitulostetut komponentit

Lue alkuperäinen juttu

Hypen nostattamana uutisointien taso ei ollut aivan tätä luokkaa vuosia sitten. 3D-tulostuksen osaamiskeskuksia oltiin rakentamassa ympäri Suomen ja alalle tuli mukaan yrityksiä helpon rahan toivossa. Osa projekteista on tuottanut hienoja tuloksia ja yrityksiäkin on vielä toiminnassa.

Nyt kun katson 2019 vuoden tapahtumia on ilo huomata, että seminaarien ja tapahtumien määrä on jälleen kasvussa. Nyt mennään enemmän konkretia edellä ja kannattavuudesta on selkeitä näyttöjä. Seuraavaksi voimme katsoa Gartnerin 3D-tulostusalaa koskevan hypekäyrän.

LUT:ssa tarjolla metallitulostuskoulutusta

Lappeenrannan yliopisto tarjoaa yhtenä metallien 3D-tulostamisen edelläkävijöistä maksutonta koulutusta. Vahva suositus – sisältö on vakuuttava, joten päätin itsekin ilmoittautua. Kurssit toteutetaan viikosta 6 alkaen, ja niihin on mahdollisuus osallistua myös verkon välityksellä. Koulutukset myös nauhoitetaan, joten opiskelu ei ole aikaan sidottua, vaan ilmoittautuneet pääsevät tutustumaan materiaaleihin oman aikataulunsa mukaisesti.

Lue lisää

Kuinka alkuun ja eteenpäin 3D-tulostuksessa

Päätin toteuttaa kirjoitukseni loppuun lyhyen oppaan helpottaakseeni tulostimen hankintaa. Perse edellä puuhun meno ei ole järkevää, vaikkakin se on opettavaista. Meillä on lukuisia esimerkkejä miten 3D-tulostus integroidaan organisaation työvälineeksi kannattavasti. Yhtä ainoaa toimivaa toimintamallia ei ole. Ihmiset ovat erilaisia ja niin myös organisaatiot.

Suosittelen ennen tulostimen hankintaa miettimään todellista käyttökohdetta, haluttuja tulostusmateriaaleja, hankinnan budjettia ja onko tulostimelle todellista tarvetta. Tarjooma tulosteiden valmistamiseen esimerkiksi meidän palvelussa ovat hyvin kattavat. Teollisuustason koneet ovat kalliita ja vaativat ylläpitoa.

Voit käydä tutustumassa tulostukseen myös muissa yrityksissä, oppilaitoksissa ja jopa kirjastoissa. Laitteiden vuokraaminenkin on mahdollista ja testitulosteita kannattaa kysyä. Ohjaamme oikeaan suuntaan emmekä myy väkisin sopimatonta konetta. Asiantuntijapalvelumme auttaa tarpeiden määrittelyssä.

Parhaiten pääset eteenpäin kun soitat numeroon +358 10 235 5143 tai laitat meille sähköpostia asiastasi osoitteeseen asiointi@maker3d.fi

Vuoden 2018 huiput

Ultimaker S5 julkkarit toimistollamme

Maker3D ja Grano3D tiedottaa

Lahden tuotannon laajennus

Artikkeli Granon asiakaslehdessä – Fuusio vahvistaa 3D-tulostusta

3D-tulostusuutiset – Uusia tuotteita – Artikkelit ja tapahtumat

 

Ystävällisin terveisin,

Jarkko Lohilahti
Founder, CEO – Maker3D ”Around The Corner”
”All you can Imagine is real”

Kuvan UPM&Lohilahti kuvaaja Meeri Utti