Skip to main content

Kuulumisia

Yhtiömme yhdeksäs toimintavuosi starttaa pian. Toiminnan alkumetreillä ja matkan varrella päivitetyt tavoitteet on nyt täytetty. Uusien tavoitteiden asettaminen oli oma prosessinsa, jonka tuottamiseen tarvitsin irtioton.

Olen ollut alkuvuodesta isyysvapailla tyttäreni kanssa ja tehnyt itselleni tärkeitä asioita. Kulunut aika on ollut tähänastisen yrittäjäurani kannalta arvokkainta. Olen valmis etenemään.

Palkkasimme alkuvuodesta kolme uutta työntekijää, jotka on nyt saatu perehdytettyä määrättyihin työtehtäviin. Operatiiviseen johtoon hankitun osaamisen tarkoituksena on valmistaa organisaatio uuteen kasvuloikkaan. Valmistelutyöt ovat edenneet suunnitellusti. Iso osa jo kohtuuttoman kokoiseksi kasvaneesta työtaakastani on saatu siirrettyä. Pystyn jatkossa keskittymään entistä paremmin luoviin tehtäviin kun vastuuni on vähentynyt erityisesti hallinnollisesta työstä.

“Minulla on käsissäni sampo. Se alkoi takomaan. Se on minun valmistama” 

Ennen uusien suuntaviivojen piirtämistä ja  vapaille jäämistä, kävin perinteiseen tapaani katsastamassa alan tilanteen Formnext 2019 -messuilla. Tällä kertaa mukanani oli myös asiakkaita. Tapahtuma opetti minulle paljon. Ymmärsin etten enää voi hallita kaikkea alaan liittyvää. Messupöhinä tuoksui uuden hypen alulta. Markkinat kuumenevat nyt metallitulostuksen ympärillä. Joku voittaa ja moni häviää.

Tipsi: Formnext ja messuilla järjestettävä Firpan esitelmätilaisuus. 

Tilaisuudessa vietimme minuutin hiljaisen hetken yhdistyksen perustajan, alan puuhamiehen ja merkittävän tutkijatohtorin Jukka Tuomen muistolle. Hän menehtyi viime keväänä. Lepää rauhassa mestari.

Laittoiko koronavirus muutokseen vauhtia?

Vielä muutama viikko sitten pidin itsekin koronavirusta lähes vitsinä, vaikka se oli vain hetkeä aiemmin iskenyt Kiinaan, jo tiedetyin vaikutuksin. Suomessa julistettiin poikkeustila. Yliviritetty markkinatalous on rakennettu velalla, ja julkinen sektori on ollut jo vuosia liian raskas. Voidaan vain arvailla pitkän tähtäimen vaikutuksia talouteen, kun valtiot ovat pakotettuja tukemaan yrityksiä massiivisilla tukipaketeilla.

Osa yhtiöistä on käytännössä välittömässä konkurssivaarassa ja se on sääli, vaikkakin se on väistämätön seuraus tapahtumista. Ehkä näin on tarkoitettu. Onko tämä juuri se liikkeelle paneva voima, jonka seurauksena väliaikaiseksi takoitetut ratkaisut jäävätkin pysyviksi? 

Pandemian kestoakin on myös hankala arvioida. Pakotetun muutoksen alla syntyy myös uusia ideoita ja liiketoimintamalleja. Tämä on toiminut meille motiivina vauhdittamaan digitaalisten ratkaisujen kehittämistä.

Liiketaloudellisesti ajateltuna asemamme on hyvä. 3D-tuotannon kysyntä on jopa kasvanut ja tulee kasvamaan runsaasti. Valtaosa työtehtävistämme on mahdollista tehdä etänä. Jos on tarve ottaa käyttöön äärimmäisiä keinoja,  tuotannon jatkuvuus voidaan taata syklittämällä työvuorot. 3D-tulostuksen arvo valmistustekniikkana on korkea juuri tällaisissa tilanteissa. Voimme vastata kysynnän kasvaessa tarpeeseen nopeasti valmistamalla tarvittavat osat paikallisesti. 3D-tulostus on tehokkaimillaan, kun sen mahdollisuudet otetaan huomioon jo suunnitteluvaiheessa.

KUVA 1. 3D-tulostuksen hyödyntäminen tuotteen elinkaaren aikana

On asioita, jotka olemme jo muuttaneet vallitsevan poikkeuksellisen tilanteen vuoksi. Näillä on vaikutuksia minuun, läheisiini ja Maker3D:n. 

Etätyö – Etätyöt ovat parhaimmillaan tehokas tapa hoitaa työtehtäviä. Etätyöhön soveltuva teknologia on jo hyvin kehittynyttä. Ongelmat painottuvat todennäköisesti suurimmin työnjohtoon.

Asiakastapaamiset – Asiakastapaamisten sopiminen nykyaikaisilla etäpalaverityövälineillä on tehokas tapa hoitaa asiakaspalvelua. Tässä on hyvä miettiä millaisia kustannuksia meille syntyy ihmisten liikkumisesta. Virtuaalivierailutkin ovat jo teknologisesti mahdollisia.  Lisäksi kynnys sopia palaveri madaltuu huomattavasti, kun sen voi hoitaa kotisohvalta sen sijaan että kokoonnutaan kolkkoon kokoushuoneeseen.

Koulut suljettu – Vanhempi tyttö kotona. Etäopiskelu järjestetty ja onnistuu hyvin. Opettajalta tämä vaatii toki paljon.

Kuntosalit suljettu – Täytyy harrastaa ulkoliikuntaa enemmän. Odotan saliharrastuksen hygieniaan teknologian kehityksen tuovan merkittäviä parannuksia. Oli mukava huomata pitkästä aikaa lasten pelaavan lähikentällä jalkapalloa. 

Via Tribunali – Olen pizzan suurkuluttaja. En asioi hetkeen kiviuunin äärellä. Tilaan jatkossa pizzan kuljetuksella.

Messut ja tapahtumat – Kaikki kevään tapahtumat on peruttu. Mistä jäimme paitsi? Vastaavan markkinointipanostuksen käyttämiselle on olemassa tehokkaampiakin keinoja. Google tietää kaiken. Uusien liidien hankintaan on olemassa edullisia työkaluja, ja vastaavan käytetyn ajan voi käyttää olemassa olevien asiakkuuksien palveluun. Messuilla käynti on investointi myös asiakkaalle. 

Jotkin messut ovat toki perusteltuja, kuten aiemmin mainitsemani Formnext on kohdallamme. Myynti- ja markkinointiprosessien kehityksessä odotan teknologioiden tuovan tapahtumiin uusia mahdollisuuksia, jotka eivät pakota ihmisiä liikkumaan. Onko korona lopullinen kuolinisku vanhanaikaiselle messutoiminnalle? Aika näyttää.

Mitä odotettavissa 2020-luvulla

Näin 3D-tulostusalan kasvavan kymmenkertaiseksi viime vuosikymmenellä. Samaa kasvuvauhtia odotetaan myös tällä vuosikymmenellä. Muutos on radikaali ja tulee vaikuttamaan yhteiskunnan rakenteisiin. 

Suomessa tehdään teknologian ympärillä erinomaista tutkimustyötä. Tästä osoituksena on esimerkiksi Aalto Yliopiston vetämä digitaaliset varaosat -projekti. Projektin tuloksissa arvioitiin, että tämän vuosikymmenen loppuun mennessä materiaalia lisäävillä valmistusmenetelmillä on mahdollista valmistaa merkittävä osuus teollisuuden varaosista. (linkki tutkimukseen)

KUVA 2. 3D-tulostusalan kasvu vuosina 1993-2018

Alan kehitystä tukee teknologioiden ja sovellusten kehittyminen. 3D-tuotantojärjestelmät nopeutuvat ja automatisoituvat, ihminen on vain prosessia valvova tekijä. Myöhemmin vastuu tästäkin vaiheesta siirtyy koneelle.

Muita kasvua tukevia tekijöitä

  • Suunnittelutyötä tehostavien työkalujen kehitys
  • Materiaalikustannusten halpeneminen kysynnän kasvaessa
  • Materiaalien kehittyminen 3D-tulostukseen paremmin soveltuviksi
  • Paikallinen valmistus (ekologisuus)
  • Valmistetaan tarpeeseen digitaalisesti (ekologisuus)
  • Järjestelmien ja tekoälyn tehokkuuden parantuminen (automatisointi)

Koronaviruksen ympärillä syntyneitä 3D-tulostusaiheisia artikkeleita

Hengityskoneiden ympärille muodostunut projekti

https://www.projectopenair.org/?fbclid=IwAR0xk8P-2mkfm2aHubWFzYXgmfYDcd0IK-mm8S_iS6VoTnYv0ygC32by__c

Miten Italiassa

https://www.3dprintingmedia.network/covid-19-3d-printed-valve-for-reanimation-device/?fbclid=IwAR008j7mPSsv87N_gYIv5Iafn5H1TgKXyE7zUZ1YlNMW5H9up0SxnduReCM

Voisiko hätätilanne mennä patentin yli?

https://www.tivi.fi/uutiset/tv/d7611ea9-b122-43f9-be74-36886d8aee30?ref=ampparit%3Ab370&fbclid=IwAR2GdzQCEf5lPlHEssDst0VrDC82NrZZqmCm3wWXsOk8fZ7iI2tmsx5LP2o

Korona ja 3D

https://www.additivemanufacturing.media/blog/post/in-coronavirus-uncertainty-3d-printing-is-a-potential-solution-for-us-manufacturing

Summa summarum

Vaikka itse kuulunkin riskiryhmään, näen vallitsevissa olosuhteissa myös positiivista. Minulla on tunne, että olen harjoitellut kymmenen vuotta tätä varten. Käsitelläänkö tätä tapahtumana, joka käynnisti uuden vaiheen ihmiskunnan historiassa? Yhteiskuntien rakenteiden on ennustettu muuttuvan seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana radikaalisti teknologioiden kehittymisen myötä. Muutos tuo varmasti haasteita, mutta kehityksen perimmäisenä tavoitteena on tehdä asioita paremmin. Se on hyvä muistaa.

 

Ystävällisin terveisin,

Jarkko Lohilahti

Founder, CEO – Maker3D

jarkko.lohilahti@maker3d.fi

+358102355140