Itseohjautuvuus

By 4.11.2019Yleinen

“Valehteleminen on virheidensä tunnustamista”, väitti Pentti Saarikoski.

Olen ollut onnekas sillä olen saanut olla osa organisaatioita, joissa on kuunneltu työntekijää, annettu vapaus itseohjautuvuuteen ja suotu mahdollisuuksia toteuttaa omia ammatillisia haaveita. Ja samalla olla innoissaan omasta työstään. Juuri nyt teen sitä mitä eniten rakastan, eli kirjoitan. Olen ammentanut muutaman ajatuksen mm. näistä kokemuksista. Olen saanut tuta myös työelämän nurjan puolen, mutta koitan pitää fokuksen positiivisella puolella.

Itseohjautuvuus

Termi pitää sisällään aivan valtavan määrän asioita, mielipiteitä, ohjeita ja vastakkainasettelua, mutta minä kirjoitan nyt mitä itseohjautuvuus minun mielestäni on ja mitä se edellyttää. Tulen käyttämään kahta termiä useaan otteeseen, sillä ne ovat avainsanoja itseohjautuvuuden toimivuuteen: Luottamus ja vastuunkanto omista tekemisistä.

Olen johtaja, mitä minä voin tehdä?

Paljonkin. Ensinnäkin ymmärrä ja sisäistä, että itseohjautuvuus on komenteluun ja kontrollointiin pohjautuvan johtamisen vastakohta. Sen ajatuksen täydellistä omaksumista, että kaikki lähtee ennen kaikkea luottamuksesta; Luottamuksesta työntekijän itsenäiseen kykyyn tehdä vapaasti päätöksiä ja valintoja. Seuraavaksi voit nöyrtyä ja myöntää että itseohjautuva henkilö pärjää ilmankin sitä että johto päälle päsmäröi ja vahtii.

Itseohjautuvuuden, uuden osaamisen oppimisen tarvetta henkilöstössä ei tule tapahtumaan, ellei johto haasta ihmistä ja aseta tavoitteita. Johtaja, mene itseesi ensiksi jotta voit luoda työntekijälle suotuisan mahdollisuuden alkaa toimia itseohjautuvasti.

Otan esimerkiksi Maker3D:n. Annamme ja luomme henkilöstölle yhteisen vaativan, kunnianhimoisen ja silti saavutettavissa olevan päämäärän: Päätämme olla Pohjoismaiden paras ja asiantuntevin 3D-alan yritys. Sovimme yhdessä henkilöstön kanssa, että toteutamme tavoitteemme ja saavutamme asemamme mahdollisimman itseohjautuvasti. Se ei tarkoita kuitenkaan päätöntä koheltamista ilman valvontaa vaan sitoutunutta ja systemaattista työskentelyä kohti yhteistä päämäärää, jossa viestintä toimii ja luottamus on molemminpuolista.

Olen vain duunari, mitä minä voin?

Jos haluat itseohjautuvuutta, ymmärrä että mitään ei tapahdu ilman oma-aloitteisuutta, vahvaa sitoutumista työhön ja aitoa halua toimia organisaation parhaaksi. Sinun tehtäväsi on vakuuttaa johto siitä, että olet työntekijänä niin luotettava, että olet kykenevä ja motivoitunut määrittelemään itse oman työpäiväsi sisällön.

Vapaus ei tule ilman vastuuta. Itseohjautuva työntekijä ottaa vastuun omasta suorituksestaan. Hän kehittää oma-aloitteisesti osaamistaan herkeämättä, jos on tarve, sekä kantaa vastuun asetettujen tavoitteiden täyttymisestä. Itseohjautuvuuteen pyrkivä ihminen tuo aktiivisesti esille ajatuksiaan, haluaan kehittyä, ideoitaan, kehityskohteita ja voittaa omalla toiminnallaan johdon luottamuksen. Se ei tapahdu ilman konkreettista näyttöä kyvystä kantaa vastuuta. Itseohjautuva tekijä ei odota passiivisesti mitä seuraavaksi tapahtuu vaan luo ja kartoittaa aktiivisesti tulevia mahdollisuuksia.

Oman ajankäytön organisointi ja priorisointi

Tästä voi lukea lisää Toimitusjohtajan kirkkaat oivallukset. On melko vaikeaa selviytyä nykypäivän haasteista itseohjautuvasti, mikäli oma ajankäyttö ja kyky organisoida sekä ennakoida asioita on retuperällä. Kaikilla ei ole luontaisesti kykyä suunnitella järjestelmällisesti esimerkiksi viikkoa eteenpäin, mutta sitä pystyy aivan varmasti opettelemaan. Ja kun yleensä mainitsen edellisen lauseen, joltain tulee lähes aina vastaväite “No mutta mä oon nyt vaan tällainen..” Silloin kerron isästäni Lassesta joka eläkeläisenä päätti opetella kirjoittamaan ja puhumaan sujuvaa thain-kieltä, sillä vanhempani muuttivat Thaimaahan viettämään eläkepäiviään. Toisin sanoen, kaikkeen pystyy, kun vain aidosti haluaa ja motivaatiota löytyy. Kysy isältäni, jos et usko.

Kun ajankäyttö on tehostuu, säätäminen ja päämäärätön tuusaaminen jää pois. Luonnollisesti tuottavuus ja työn mielekkyys nousee uudelle levelille.

Usea meistä on ollut osa työyhteisöä, jossa on ainakin yksi henkilö jolla on koko ajan ihan hirvittävä kiire. Hän ei ehdi auttamaan kollegaa pienissäkään asioissa, koska se kiire… To do- listaan tehdään lisäyksiä kynä sauhuten ja lista ei koskaan lyhene, eikä se ole todellinen tarkoituskaan. Jatkuva valitus kiireestä kiristää kaikkien hermoja. Rohkea ja röyhkeä väittämäni on:

On kaksi syytä siihen,  jos kollegasi aloittaa joka-aamuisen valituksen siitä miten hirvittävä kiire koko ajan on.

  • Syy 1. Olematon osaaminen  oman ajankäytön organisointiin ja työtehtävien priorisointikyvyn puute. Delegointi ei kuulu sanavarastoon. Kaikki pitää tehdä itse, koska kukaan muu ei kuitenkaan osaa.
  • Syy 2. Epävarmuus ja pelko omasta asemasta. Hokemalla ja jankuttamalla kaikille jatkuvaa kiirettään, vakuutellaankin itsesasiassa itseä  ja muita miten välttämättömän tärkeä on työyhteisölle. Että eihän ihminen joka uhraa vaikka oman ruokatuntinsa kiireellisten töiden tekemiselle, voi olla muuta kuin täysin korvaamaton organisaatiolle.

Edellä kirjoitan kärjistetysti. En tietenkään väitä että oikeasti ylityöllistettyjä työntekijöitä ei olisi, ja että kaikki johtuu vain huonosta omasta ajankäytön suunnittelusta tai epävarmuudesta ja pelosta. Jos kokee, että kiireestä tulee sietämätön taakka, jonka alla voimat ehtyvät pian täysin ja silti töitä kasaantuu jatkuvasti lisää, ainoa keino helpottaa tilannetta on avata oma suu ja kertoa lähimmälle esimiehelle, että tilanne on sietämätön.

Aito kiinnostus tehtävään

Tämän kolmannen ja viimeisen teeman kohdalla sen paikkansapitävyyden suhteen on aika samantekevää mikä työtehtävä organisaatiossa on kyseessä.  Olen itse toiminut siivoojana ja ollut tehtävästä äärettömän innostunut ja halunnut kehittyä tehokkaaksi ja nopeaksi. Olen edelleen vuosien jälkeen todella liekeissä siivouksesta. Olen myös hoitanut lähes kaiken tasoisia talouden tehtäviä  ja kiinnostukseni numeroita kohtaan on edelleen vahva. Olen työskennellyt myös sellaisella alalla, josta tajusin alle kuukaudessa, että en tule koskaan haluamaan oppia tästä työstä tai alasta yhtään enempää, koska tämä ei kiinnosta minua edes reilun rahallisen korvauksen verran.

Jos aitoa kiinnostusta siihen mitä teet ei ole, panoksesi on ajanhukkaa kaikille – eniten itsellesi. Jos ala jolla työskentelet, ei herätä minkäänlaista innostusta, halua kehittyä, oppia, olla parempi, ymmärtää enemmän, kysyn vilpittömästi: Mikä motivoi sinua heräämään aamusta toiseen suorittamaan tehtävää, joka on sinulle itsellesi arvoton. Raha? Tiedämme kaikki, että se on pirun huono motivaattori.

Työnantajalle sellainen henkilö joka tekee selväksi, ettei ala tai oman työtehtävän kehitys kiinnosta pisaraakaan, eikä työntekijä aio tehdä muuta kuin sen mitä on pakko, on tällainen tekijä työnantajalle aika huono sijoitus.

Jos siis esimiehesi kysyy sinulta, miksi teet tätä työtä, mitä haluaisit oppia, mikä sinua innostaa tehtävässäsi etkä keksi muuta vastattavaa kuin “en tiedä”,

on aika pysähtyä. Tekisikö alanvaihto sinut (ja organisaatiosi) onnellisemmaksi?

Vielä Saarikoskea lopuksi lainatakseni:

‘ Ajattelin ettei minun tarvitse puolustaa/ kantaani, koska se on oikea.’

Terveisin,

 

 

 

Suvi Lohilahti
BPM -Maker3D

css.php