Unohda vasara ja naulat – arkkitehti aikoo 3d-tulostaa taloja

By 24.1.2013Yleinen

Toiveikkaimmat ovat povanneet 3d-tulostuksen mullistavan tavaroiden ja esineiden valmistuksen. Kaukomaiden sijaan esineet voidaan valmistaa räätälöidysti lähellä käyttäjiä 3d-tulostimien avulla.

Eikä 3d-tulostus kohta enää rajoitu esineisiin. Hollantilainen arkkitehti aikoo suoltaa 3d-printteristä ulos kokonaisia taloja, kertoo BBCJanjaap Ruijssenaars arvoi, että tulostetun rakennuksen hinnaksi tulee neljästä viiteen miljoonaa euroa.

Materiaalina tulostetussa talossa käytetään hiekkaa ja erikoissidosainetta. Marmorintapaiseksi aineeksi kuvailtu yhdistelmä on jopa vahvempaa kuin betoni.

Betonirakentamiseen verrattuna tulostaminen on tehokkaampaa. Se eliminoi kokonaan yhden rakennusvaiheen, eli betonivalun muotin valmistamisen. Muottiin kuluu rakennusmateriaalia, aikaa ja energiaa.

Täysin valmista taloa ei tulostimesta kuitenkaan tule ulos. Vielä osa rakenteista ja perustuksista on tehtävä perinteiseen tapaan esimerkiksi betonista.

Arkkitehdin kehittämässä konseptissa tulostettu rakennus muistuttaa kiemurtelevaa nauhaa. Käytännössä konseptin talon pituutta voidaan jatkaa lähes loputtoman pitkäksi. Tulostettu talo koostuu 6m x 9m paloista.

Ruijssenaars uskoo, että ensimmäinen tulostettu omakotitalo on valmis ensi vuonna.

Arkkitehdit ovat jo muutamia vuosia käyttäneet 3d-tulostimia pienoismallien tuottamiseen.

 

Lähde MicroPC.net 24.1.2013

css.php