Skip to main content

TERVEISET OULUSTA – POHJOINEN TEOLLISUUS

By 1.6.2018Yleinen

Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on Pohjois-Suomen suurin teollisuustapahtuma, jossa kohtaavat alan parhaat osaajat, asiantuntijat sekä ajankohtaiset aiheet. Mukana oli pohjoisen alueen merkittävimpiä toimialoja, kuten kaivos- ja metallinjalostusteollisuus, paperi- ja selluteollisuus, konepajat sekä elintarviketeollisuus.

Joka toinen vuosi järjestettävillä messuilla oli tänä vuonna 350 näytteilleasettajaa ja yli 4100 kävijää. Messut järjestettiin Oulun Ouluhallissa 23.-24.5.

Maker3D:lle matka Ouluun oli todellinen ilon hetki. Niin moni meistä on sieltä tänne etelään rantautunut, että toinen kotikaupunkimme se on ilman muuta.

Pohjoiseen matkatessa on tiedossa, että suurinta osaa siellä kävijöistä ei koskaan tapaa etelässä. Messut ovat siksi niin tärkeät, että ne antavat mahdollisuuden nähdä myös siellä vaikuttavia asiakkaitamme ihan kasvotusten ja kuulla, mitä kaikkea mielenkiintoista heillä on suunnitteilla. Uudet tuotteet, 3D-tulostusteknologian viimeisimmät villitykset ja edistykset ovat meidän viestinä heille. Kertoa, mitä kaikkea onkaan tapahtunut siitä, kun viimeksi olemme olleet yhteydessä.

Mukanamme ollut uusi Ultimaker S5 sai varsin kiitettävästi positiivista huomiota sekä kiinnostusta. Suurimman osan mielestä oli tulostimen kehitys mennyt selkeästi ammattimaisempaan suuntaan.

Messuilta välittyi erityisesti kiireetön ja välitön tunnelma, joka poikkeaa suuresti etelän välillä varsin vauhdikkaistakin tapahtumista. Oli hienoa voida keskustella rauhassa ja ihan pintaa syvemmistäkin asioista. Paljon esitettiin kysymyksiä siitä, mihin kaikkeen se 3D-tulostus voisikaan apua omassa yritystoiminnassa tuoda. Alan tietämys on edelleen varsin vähäistä ja paljon on töitä edessä, jotta yrityksille saadaan viesti 3D-tulostuksen kannattavuudesta ja hyödyistä. Koko ajan huimaa vauhtia kehittyvä ala on monelle yrittäjälle vielä iso kysymysmerkki.

Varsin erikoista oli huomata sellainen seikka, että 3D-tulostuksen edustus messuilla jäi meidän lisäksi vain yhteen toimijaan. Tosin sillä on meille myönteinen vaikutus ja antaa mahdollisuudet toimia tienviittana pohjoisille yrityksille ottaa askel kohti 3D-tulostusteknologiaa.

Kiitos Pohjoinen Teollisuus! Nähdään taas kahden vuoden kuluttua!

Lopuksi kotimatkalla otettu kaunis maisemakuva Oulusta.