Skip to main content

Tilannepäivitys

Lue Alkuperäinen uutinen täältä.

HighPEEK-hanke on ollut koko Maker3D historian kiinnostavimpia, erilaisimpia ja myös haastavimpia hankkeita. Olemme toimineet tähän asti maanpinnalla, mutta tämän hankkeen myötä nousimmekin “toimimaan” jopa tuhansien kilometrien korkeuteen ilmakehän ulkopuolelle.

Koska olemme itse olleet äärimmäisen innostuneita ja ylpeitä merkittäväksi muodostuneesta osuudestamme näin korkean tason hankkeessa, haluamme jakaa tietoa projektin  edistymisestä.

Suomalaisen tutkimusryhmän työn lähtökohtana haettiin kevyempiä ja nopeammin valmistuvia avaruusaluksia. Toivottuihin ominaisuuksiin haettiin ratkaisua 3D-tulostuksesta. Painavat metalliosat haluttiin korvata 3D-tulostetuilla muoviosilla.

Haluamme tiedottaa, että tämänhetkinen kehitysfokus on erityisesti seuraavissa parannuksissa:

  • Massasäästö 50% verrattuna nykyisiin teknisen tason metalliosiin.
  • Läpimenoajan lyhentyminen.
  • Kustannus- ja aikatehokkuuden parantaminen suurten osien tuottamisessa. Tämä tulee koskemaan useita toistuvia komponentteja joita käytetään joko yksittäisissä satelliiteissa tai tullaan käyttämää tulevaisuudessa suuremmissa kokonaisuuksissa.

HighPEEK-projekti käynnistyi syyskuussa, ja se kestää kaksi vuotta. Projektin lopussa valmistettavat osat tulevat soveltumaan avaruuskäyttöön. Seuraava askel tästä on muoviosien valmistus osaksi oikeaa avaruusalusta.

Projektia rahoittaa Euroopan avaruusjärjestö ESA (ARTES-projekti 4000127834/19/UK/AB). Ilmatieteen laitos johtaa suomalaista konsortiota, jossa ovat mukana myös Aalto-yliopiston ADDLab, Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu, Carbodeon Oy, Helsingin yliopiston Kemian osasto ja Maker3D Oy.

 

Ystävällisin terveisin,

 

 

 

Suvi Lohilahti
BPM – Maker3D