TOIMITUSJOHTAJAN BLOGI – PALANEN ILMASTONMUUTOKSEN KESKELLÄ

By 26.6.2019Yleinen

Ympäristö- ja ilmastokysymykset ovat olleet viime aikoina keskustelujen ”kuuma peruna”, osaksi siksi että kyseinen aihe oli yksi keskeisistä teemoista kevään eduskuntavaaleissa. Tämä on luonnollisesti herättänyt myös minut punnitsemaan omaa sekä johtamani yrityksen arvomaailmaa.

Ilmastonmuutos on kiistaton, mutta en ole vielä muodostanut kantaani siitä kuinka suuri on ihmisen vaikutus asiaan. Koulukuntia on monenlaisia ja mielipiteitä jyrkästi suuntaan kuin toiseenkin. Joka tapauksessa ylikulutus ja ympäristöä tuhoavat lyhytkatseiset toimet ovat typeriä.  Luonnossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. 

Janosin lisää tietoa. Oli aika ottaa etäisyyttä omaan toimintaan.

Kävimme Kasvuryhmän ja Tesin järjestämässä kiertotaloustapahtumassa keskustelemassa digitalisaation ja kiertotalouden synnyttämistä uusista kasvumahdollisuuksista. Keskustelun pääaiheena oli erityisesti lopputuleman myymistä tuotteen sijasta. Tulevaisuuden keskeisiä trendejä ennustetaan olevan omistamisen tarpeen väheneminen. 

Tapahtuman jälkeen suuntasimme vielä WCEF2019 -tapahtuman verkostoitumistilaisuuteen Espan Amandalle. Paikalla oli hyvin vaikutusvaltaisia henkilöitä. Nimilistaa koristi muun muassa Ruotsin valtiovarainministerin nimi.

Kiertotalous on nyt trendikäs termi yritysmaailmassa. Osa yrityksistä on omaksunut tehtävänsä. Itse koen meidän olevan samassa junassa, osaksi sattumaltakin. Yksi missiomme keskeisimmistä arvotekijöistä on ollut vähentää turhan valmistuksen määrää. Tämä säästää resursseja. 

Ajatuksia asiasta – Älä pelkää kasvaa

Olemme digiteollisen muutoksen keskellä. Moni tämän hetken tuttu asia tulee muuttumaan, se on väistämätöntä. Tässä muutoksessa me milleniumit olemme avainasemassa. Me elimme analogisen lapsuuden, mutta digitaalisen aikuisuuden. Lapsuudessamme oli nälkäpäiviä koulussa ja talvella kylmä, myös sisällä. Nyt ollaan saavutettu ylikulutuksen ähky. Oliko ennen kaikki paremmin?

Markkinatalouden perusteema on ollut kasvu. Kasvua synnytetään luomalla tarve. Tarpeenluonnin nykytaito synnytettiin amerikkalaisissa mainostoimistoissa viime vuosisadalla. Suurin osa myös meille välttämättömiksi usketelluista tarpeista on turhia. Asioita ja tavaroita ei hankinta todellisesta tarpeesta itselle. Ostopäätökset ja hankinnat tehdään loppukädessä tunteella, ei järjellä.

Maailmantaloudessa on tällä hetkellä paljon tummia pilviä, mikä on synnyttänyt puhetta resurssitalouteen siirtymisestä. Resurssitalous terminä vaatii osaltani vielä laajempaa tutkimista. Homo sapiens on osannut luovia itsensä kuiville kiperistäkin tilanteista ja keksiä keinon selviytyä. Selätimmehän jääkaudenkin ja erään teorian mukaan vahvemman Neanderthalin ihmisen sukupuuttoon asti. 

Tunnen meidän olevan muutoksen keskiössä. Mikään ei ole ikuista ja uusia dynastioita on aina syntynyt.

Tekojen aika

Tärkeintä on asennemuutos, ei ne sanat vaan teot. Päätin lähteä kevyesti liikenteeseen ja julkaista viiden konkreettisen ympäristöteon listan.

Maker3D:n ympäristöteot

Maker3D:n viiden kohdan ympäristöteot

  • Pakkausmateriaalien uusiokäyttö 
  • Suosimme polkupyöräilyä tarjoamalla henkilöstöetuna kaupunkipyörän
  • Matkustamiseen kotimaassa käytämme mahdollisuuksien mukaan yhteiskäyttöautoja
  • Valistamme asiakkaitamme oikeista tavoista kierrättää käytettyjä 3D-tulostusmateriaaleja
  • Käytämme vain laadukkaita, sertifioituja ja eettisesti tuotettuja materiaaleja, emmekä valmista osia tarpeettomasti.

Yrityksemme ympäristövaikutus

En osaa laskea toimintamme hiilijalanjälkeä, mutta kolme keskeisintä tuottamaamme arvotekijää toimitusketjussa vähentää asiakkaidemme hiilijalanjälkeä. 3D-tulostus on keskeisessä roolissa ympäristön kuormitusta vähentävänä teknologiana.

  • Osien valmistus tarpeeseen – Räätälöimme valmistuserien koon niin tuotannon kuin tarpeen mukaan sopiviin eriin ja toimitusaikoihin. Näin vältetään turhaa tuotantoa. Turhaa tuotantoa ja virheitä vähennetään myös maksimoimalla tuotekehityksen eri vaiheiden prototyyppivalmistus.
  • Lähituotanto- Logistiikka ja liikenne ovat yksi merkittävistä osa-alueista tuotteiden muodostamassa hiilijalanjäljessä. Paikallista tuotantoa tukemalla valmistus tapahtuu siellä missä on tarve. 
  • Muotorajoitteettomuus – Osista suunnitellaan ja valmistetaan mahdollisimman tehokkaita ja kevyitä. Nämä toimet säästävät resursseja ja kuluja. Esimerkiksi ilmailuteollisuudessa saavutetuilla säästöillä tuotteiden painossa saavutetaan pienempiä polttoainekuluja. Olemme saaneet optimoitua jopa 80% kevyempiä tuotteita.

Formlabs Roadshow 2019 – Form 3 julkistustilaisuus

Järjestämme torstaina 27.06. Helsingin toimipisteessämme Formlabs Roadshow 2019 – Form 3 julkistustilaisuuden. Olet tervetullut tapahtumaan katsomaan uutta tuotetta ja tapaamaan minua ja henkilöstöäni.

Tärkeimmät uutisoinnit ja tämän hetken kuulumiset Q1-Q2/2019

“3D-tuotantomme koneet on nyt huollettu ja ne ovat huippuiskussa. 3D-tulostettujen lopputuotteiden kysyntä on yllättänyt. Jauhepetivalmistuksen jauheenlaadun sertifiointijärjestelmä takaa tasalaatuisuuden eri erien välillä ja ultramuovi Ultem 9085 -materiaalille on löydetty uusia käyttöaluemahdollisuuksia. Näistä päästään kertomaan syksyllä lisää” – Tony Puronranta, Tuotepäällikkö – Grano3D/Maker3D

“On hienoa tavata jatkuvasti asiakkaita ja pyrkiä tuomaan heille lisäarvoa uusilla aplikaatioilla. Olemme ilmoittautuneet yhdessä Ultimakerin ja BASF:n kanssa loppuvuonna järjestettäville teknologiamessuille, joissa tavoitteenamme on esitellä uudet mahdollisuudet suomalaiselle teollisuudelle” – Joni Kumpulainen, Laitteistomyynti, Osakas – Maker3D

FORM 3 JA FORM 3L NYT TILATTAVISSA

MAKER3D JA SINTERIT TIEDOTTAA

MAKER3D JA BASF TIEDOTTAA

 

Ystävällisin terveisin

Jarkko Lohilahti

CEO, Founder – Maker3D

 

css.php