Skip to main content

Kirjastojen tärkeä rooli uuden teknologian ilmaisena neuvontapalveluna

By 15.11.2017Yleinen

Lappeenrannan kirjaston palvelujohtaja Leena Pirha kertoo uuden teknologian olevan tärkeä osa kirjastojen toimintaa ja uuden kirjastolain mukaan myös velvollisuus. Henkilökuntaa koulutetaan jatkuvasti ja ulkopuolista osaamista ostetaan tarvittaessa. Tiivis yhteistyö koulun kanssa kertoo mikä on in ja mikä out. Tämänhetkisiä kiinnostuksen aiheita ovat mm. koodaus, innovointi ja virtuaalitodellisuus.

Lappeenrannan kirjastossa oleva lapsille suunnattu työpaja antaa ilmaista oppia 3D-tulostuksen perusteista ja lisätystä todellisuudesta. Lisäksi heillä on mahdollisuus suunnitella ja tulostaa oma hahmo. Aikuisille on oma opetus samasta aihepiiristä.

Arkipäivän tietoteknisten ongelmien kanssa kamppailevat iäkkäämmät ihmiset ovat löytäneet kirjaston tarjoamat neuvontapalvelut. Vertaisopastajien antamat käyttökoulutukset ovat yksilöohjauksina tuottaneet ryhmää paremman lopputuloksen. Opetusta saa myös oman laitteen käytössä.

Yhä enemmän kaikki tapahtuu verkossa. Tulevaisuudessa toteutuessaan Suomi.fi -palvelun verkkosivuilta on tarkoitus löytyä kaikki kuntien ja julkishallinnon palvelut. Niiden käyttö edellyttää kuitenkin esim. olemassaolevia verkkopankkitunnuksia. Tällä hetkellä uuden palvelun neuvonnan toteutus pitäisi valtiovarainministeriön mukaan tapahtua kirjastoissa.

Lähde: ETELÄ-SAIMAA